Featured Post

kian euroopan suosikkiauto uudistuu

Kia Sportage on saavuttanut huiman suosion niin meillä kuin muuallakin. Sportage on Kian eniten myyty malli Euroopassa. Vuonna 2013 Sportagea myytiin Euroopassa 89 553 kappaletta. Sportagen muotoilua on täydennetty uudistuksilla, jotka saavat auton näyttämään entistäkin sulavalinjaisemmalta. Auton ajo-ominaisuuksia on niin ikään parannettu, mikä tekee Sportagesta vielä aiempaa nautittavamman ajettavan. Uuden Sportagen tunnistaa parhaiten etusäleiköstä ja led-takavaloista. Tarjolle tulee myös uusia vanteita, jotka korostavat auton nuorekasta profiilia. Sisällä Sportagen uudistukset näkyvät vieläkin selkeämmin. Auton mittaristo on uudistunut ja kojelautaan on upotettu 4,2 tuuman TFT LCD -monitoiminäyttö. Flex Steer -mukautettava ohjausvaste ja lämmitettävä ohjauspyörä tulevat Sportageen uusina varusteina. Uusi Sportage on entistä hiljaisempi ajettavuudeltaan. Tämä on saatu aikaiseksi alustarakenteisiin tehtyjen parannusten ja äänieristyksen ansiosta. Myös sisätilojen materiaaleja on parannettu. Uutta Sportagea on saatavana etu- ja nelivetoisina malliversioina. Nelivetomalleihin on tarjolla uusi 2,0 GDI -bensiinimoottori (122 kW). 2.0 CRDi -dieselmoottori on saatavana nelivedon kanssa sekä 100 kW:n että 137 kW:n tehoversioina. Etuvetomallit puolestaan liikkuvat 1,6 GDI -bensiinimoottorin (99 kW) ja 1,7 CRDi -dieselmoottorin (100 kW) voimin. Suomessa Sportagen varustetasoja tulevat olemaan LX ja EX sekä uudet Business ja Business Premium, joista Business on saatavana myös etuvetoversioiden yhteyteen. Uudet business-varustetasot on suunniteltu erityisesti yritysautoilijoiden tarpeita ajatellen. Business-mallien varusteluun kuuluvat muun muassa navigointilaitteisto, Infinity premium -äänentoisto ja Smart Key -avaimeton käynnistys. Huippuvarusteltuun Business Premium -mallistoon sisältyy näiden lisäksi automaattinen taskupysäköintijärjestelmä, sähkötoiminen kuljettajan istuin ja panorama-lasikatto. Eurooppalaiseen makuun tehty Sportage on valmistettu Kian Žilinan tehtaalla Slovakiassa. Uudistunut Sportage lanseerataan Suomessa viikolla 11. Hinnat ilmoitetaan helmi-maaliskuun vaihteessa. www.kia.fi   Tilaa Autotodayn ilmainen uutiskirje tästä.

Read More

Heikki Turusen uutuudessa on tragiikkaa, mutta suureen kertomukseen se ei vielä yllä

Posted by admin | Posted in auton | Posted on 28-02-2017

0

Romaani

Heikki Turunen: Kuokka ja kannel, osa I. WSOY. 384 s.

Tuottelias Pielisen kertoja Heikki Turunen (s. 1945) on kartoittanut enimmäkseen pohjoiskarjalaista elämänmenoa kohta puolivuosisadan ajan. Simpauttajasta (1973) alkanutta tuotantoa piisaa.

Uudessa romaanissa laskeudutaan kartalla jonkin verran eteläkaakkoon. Turusen Kuokka ja kannel on ”Laatokan Karjalan ortodoksievakoista kertova kaksoisromaani”, alkulehdellä todetaan, ja nyt kansissa on siis ykkösosa.

Tarkentaen: eletään 1920–30-lukuja Laatokan Karjalan Suojärven pitäjässä, lähinnä legendaarisessa Hyrsylän mutkassa, jota neuvostoraja piirittää kolmelta ilmansuunnalta. Asujaimiston ortodoksisuuden Turunen nostaa hyvinkin pintaan, elämänmuotoa jopa dominoivaksi piirteeksi.

Alussa rajamies Seppo Tuononen polkee pyörällä pikkuteitä kohti uutta komennuspaikkaansa Hyrsylää, asettuu taloksi ja tärkeäksi päähenkilöksi. Isänmaallinen mutta luterilaiseen uskoon varttunut mies.

Turunen sommittelee tarinan yhteisöstä, ikävä kyllä yksilöiden kustannuksella. Lukija jotenkin kuvittelee rajamies Sepon ja sepänvaimo Malanjan välisen kihinän ja kätketyn kiiman romaanin yhdeksi pääjutuksi, mutta kun 200 sivun verran edetään palavilla silmänluonneilla ja paritteluvilkaisuilla, niin kohokohta sitten lipuu ohi aivan huomaamatta. Ei vakuuta ihmisten kuvauksena.

Hahmot ovat suomifilmimäisiä: vankkalanteisia (ja aina yhtä runsasryntäisiä) emäntiä häärää arki- tai kirkkoaskareissaan, härkämäisiä miehiä höyryää kynnöksillään. Vain heimohengen marinoima opettaja Matti Pajuranta on pulloharteisen koominen pikkumies, vaikka suojeluskuntapyrintöjänsä arvostetaankin.

Pajurannan ylipitkät Karjala-valistukset jarruttavat pahasti romaanin vetoa.

Heimon hengellis-sosiaaliseksi johdattajaksi kaavailtu Manja – Malanjan tytär – pysyy toistaiseksi etäisenä tyttösenä. Hänen uskonvakaumukseensa, toisaalta naiseksi kasvamiseensa, ei Turunen saa puhalletuksi kunnon henkeä.

Kummallinen on Turusen tapa tehdä Laatokan Karjalaa tutuksi: hän kirjoittaa pitkiä repliikkejä karjalaksi. On pelkästään tuskastuttavaa arvailla, mitä mikäkin sana tai ilmaisu merkitsee – ­luenta hidastuu eikä karjalankieltä kuitenkaan opi.

Vaikka rajaseudun 1920–30-luvun elämä vuodenkiertoineen soljuu, ja maailman ja muun Suomen muutokset rekisteröidään, eivät eri tasot limity luonnikkaasti.

”Ga jos häi tulou, myö ­koppuammo penskat kainaloh da lähemmö dorogan piäl”, ounastellaan viimeisenä rauhan kesänä.

”Vaiku ei se hyökkeä, tozipaikan tullen. Ei Ven’a ilgie. Samua suguperettä olemmo.”

Kuokka ja kannel päättyy kauheaan näkyyn talvisodan helmikuulta 1940. Kuuttasataa miehitettyyn Hyrsylään jumiin jäänyttä siviiliä sullotaan kuorma-autojen jäisille lavoille – kyyditykseen ja karkotukseen, ties kuinka pitkään sotavankeuteen idässä. Moni jäätyi jo matkalle.

”Koko heidän oma Suojärvensä, kallis Karjalansa, haihtui hetkessä savuna ilmaan. Salaperäisten aarniometsien, käkilehtojen ja koskenpärskeiden, Bysantin ja vanhan Novgorodin loistoa heijastava Korela”, kansa suree.

”Köyhän itkut ja raatajan huohotukset ja ponnistelun ykinän nauruun ja lauluun kätkevä isojen lasten maa, hymykuoppa Suomi-äidin protestanttisen karuilla kasvoilla lakkasi olemasta. Niin heistä tuntui sillä hetkellä.”

Tragiikkaa on, siitä ei kiikasta. Mutta suureen kertomukseen pyrkivänä Heikki Turuselle jää toiseen osaan kosolti kirittävää.

Write a comment